Yahoo Webzoeken

Search results

  1. Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista.

    • Tutkimusmatkat
    • 1900-luvun Alku
    • Toisen maailmansodan jälkeinen Aika
    • Katso Myös
    • Lähteet
    • Kirjallisuutta
    • Aiheesta Muualla

    Ensimmäinen vahvistettu eurooppalainen havainto nykyiselle Yhdysvalloille kuuluvasta alueesta on Kristoffer Kolumbuksen maihinnousu toisella matkallaan Puerto Ricolle 19. marraskuuta 1493. Ensimmäisen eurooppalaisen asutuksen sinne perusti Juan Ponce de León 1508. Ponce de León saapui Floridaan 1513 ja oli siten ensimmäinen Yhdysvaltain mantereelle...

    Yhdysvallat oli harjoittanut lähtökohtaisesti koko 1800-luvun ajan Monroen oppia, jonka mukaan Yhdysvallat rajoitti ulkopoliittisen toimintansa läntiselle pallonpuoliskolle ja kielsi Euroopan valtioita harjoittamasta siirtomaapolitiikkaa Amerikoissa. Kun laajeneminen länteen oli saatettu loppuun, katseet suunnattiin Latinalaiseen Amerikkaan, jossa ...

    Yhdysvaltain uusi maailmanpoliittinen asema

    Uuden maailmansodan estämiseksi sodan voittajavaltiot perustivat 24. lokakuuta 1945 maailmanlaajuiseksi rauhanjärjestöksi Yhdistyneet kansakunnat. Järjestö perustettiin Yhdysvalloissa: sen peruskirja allekirjoitettiin San Franciscossa ja sen päämaja sijaitsee New Yorkissa. Yhdysvalloista tuli yksi Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostonviidestä pysyvästä jäsenmaasta ja täten vaikutusvaltainen tekijä maailmanpolitiikassa. Toinen maailmansota mullisti ratkaisevasti Yhdysvaltain maailma...

    Kylmän sodan alku

    Yhdysvallat edusti maailmassa kapitalismia ja markkinataloutta, jota vastassa oli Neuvostoliiton sosialismi ja suunnitelmatalous. Neuvostoliitto toipui toisen maailmansodan tuhoista, teki Itä-Saksasta ja miehitetyistä Itä-Euroopan maista kommunistidiktatuureja ja alkoi kilpailla Yhdysvaltain kanssa maailmanherruudesta. Kapitalistisen Yhdysvaltain ja kommunistisen Neuvostoliiton maailmanpoliittiset vaikutukset ja vihamielisyydet johtivat kylmäksi sodaksi kutsutulle aikakaudelle, joka dominoi m...

    1950-luku

    Kylmän sodan ensimmäinen aseellinen konflikti oli vuosien 1950–1953 Korean sota, joka alkoi Neuvostoliiton tukeman Pohjois-Korean hyökkäyksestä Etelä-Korean puolelle. Yhdysvallat tuki Etelä-Korean hallitusta ja johti Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisiä joukkoja, mutta Kiinan astuminen sotaan Pohjois-Korean puolelle ja Yhdysvaltain joukkojen komentajan kenraali Douglas MacArthurin ehdotus tehdä ydinasehyökkäys Kiinaa vastaan uhkasivat laajentaa sodan Korean ulkopuolelle. Vuonna 1953 Yhdy...

    Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku: Intiaanit – Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Gaudeamus, 2010. 978-952-495-162-3. Intiaanit (HTML) (viitattu 12.5.2011). [vanhentunut linkki]
    Athearn, Robert G. (1988), American Heritage Illustrated History of the United States, Volume 1: The New World (4th ed.), Great Neck, New York, United States: Choice Publishing, Inc., ISBN 09452600...
    Clack, George & Neely, Mildred Sola & Hamby, Alonzo L.: Outline of U.S. History. Nova Science Publishers, 2009. ISBN 9781604564952.
    Fagan, Brian: Pitkä kesä: ihmiskunnan historia ja ilmastonmuutos. Gummerus, 2008. ISBN 978-951-20-7595-9.
    Helo, Ari: Amerikan Yhdysvaltojen historia. Ari Helo, 2022. ISBN 978-952-94-6019-9.
    Henriksson, Markku: Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia. Tammi, 2021. ISBN 9789520422899.
  2. fi.wikipedia.org › wiki › YdinaseYdinase – Wikipedia

    Yhdysvallat väittää Iranin kehittelevän ydinasetta. Etelä-Afrikka kehitti melko alkeellisen tykkityyppisen uraaniin perustuvan ydinpommin. Etelä-Afrikassa on suuret uraanivarat, mikä on ollut tiedossa pitkään.

  3. Yhdysvaltain osavaltiot ovat Yhdysvaltain 50 hallinnollista aluetta. Yhdysvaltain osavaltioilla on suhteellisen paljon itsehallintoa suhteessa liittovaltioon, vaikkakin liittovaltion lainsäädäntö ja liittovaltion perustuslaki menee osavaltioiden lainsäädännön edelle.

  4. Yhdysvaltojen maantiede kattaa laajan alueen Tyyneltämereltä Atlantille, Kanadan rajalta Meksikoon ja lisäksi erillisinä alueina Alaskan ja Havaijin. Yhdysvaltojen kokonaisala on 9 826 630 km², josta maa-alaa on 9 161 923 km² ja vesialaa 664 707 km². Se on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin valtio.

  5. Yhdysvallat oli laajentumishaluinen valtio heti itsenäistymisestään lähtien ja maa laajenikin itsenäisyyden ensimmäisen sadan vuoden aikana Atlantilta Tyynellemerelle asti. Laajeneminen tapahtui sekä maa-alueiden ostoilta (muun muassa Lousianan alue Ranskalta) ja sodilla, kuten 1846 - 1848 käydyn Meksikon–Yhdysvaltain sodan kautta.

  6. Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 ovat järjestyksessään 60. Yhdysvaltain presidentinvaalit. [1] 5. marraskuuta pidettävissä vaaleissa valitaan Yhdysvaltain presidentti ja varapresidentti kaudelle 2025–2029. Istuva presidentti Joe Biden voidaan valita jatkokaudelle.